31.10.2011

Keep holding on

AR lumi voitko vaan tulla jo maahan? Tai edes pakkaset, niin maa jäätys ja kaikki tuo irtohiekka ei kulkeutus sisälle. Mukava tuoda koira sisälle ja tajuta siinä vaiheessa, kun on ottanu pannan kaulasta, että kappas, sillä olikin pikkasen likaset tassut. Luulis, että tähänkin ois jo tottunu kahdeksan vuoden aikana, mutta ei! Noh kylläpä tästä on muinakin vuosina selvitty.

Treenitaukoa on ollu tässä jo turhankin paljon. Harmittaa itseänikin, saati sitten koiraa, kun se ei oo pariin viikkoon päässy tekemään itseasiassa mitään. Agitreenit on jääny pois ja viikonloput on ihan tajuttoman kiireisiä, ettei kerkee käydä edes vapaavuoroilla. TOKO- liikkeitä ollaan otettu sisällä, se mitä ollaan mahduttu tekemään. Tosin viikko sitten pyörähdettiin mätsäreissä ja tuliaisina tulikin ihan nätin kokonen pokaali, herkkuja ja suklaata. Eli siis herra sijoittui VET SIN2! Nätisti se jätkä on oppinut kyllä käyttäytymään ei voi muuta sanoa!

Nyt kun ei kummemmin oo kertomista treenailuista tms. niin varastin erään idean Lauralta. Tän piti toteutua vasta sitten, kun lukijoita olis kaksikymmentä, mutta en jaksa odottaa! Eli siis: Laittakaa kysymyksiä, postausehdotuksia, ulkonäköparannuksia, aivan mitä tahansa, liittyen koiratoimintaan, tai siihen mitä haluaisitte nähdä täällä blogissa yms. Kerään kysymykset jne. sitten yhteen postaukseen ja vastailen niihin parhaani mukaan. Ja nyt eikun vaan keksimään kysymyksia ja palautetta muutenkin!

Kuva syksyltä 2010
Pakko oli tulla vielä lisäämään, että nyt saattaa postauksien loppuun alkaa ilmestyä salaperäisiä joko iloisia tai masentuneita viestejä liittyen penturumbaan! Muuta en paljasta muuta kuin, että jos kaikki vaan menee hyvin ensi vuonna, niin tähän taloon tallustaa samanlainen luppakorva sitten loppuvuodesta! Nartulla on nyt syysjuoksut aluillaan, eli kevätjuoksuista olisi tarkoitus astuttaa, mutta nyt sormet ja varpaat ristiin ja toivotaan parasta!

2 kommenttia:

  1. Mie ehdotan!

    - Kuva tunnissa-haaste esim joltain viikonlopulta, kun oot koko ajan kuvaamassa Bogia. Ts. 15 kuvaa kun Bogi nukkuu ja yks kuva kun se on lenkillä mun ja shelttien kanssa :'D
    - Joku kuvapostaus ihan pentuajoista tähän päivään ja muisteloita kultakin vuodelta
    - Vuoden lopussa kunnon vuosikatsaus ja suunnitelmat ensi vuodelle!

    Ja voin kysyä kysymyksiäkin:
    Miksi juuri cockeri?
    Miksi juuri Bogi?
    Parasta Bogissa?
    Parasta koiran omistamisessa?
    Parasta koiraharrastuksissa?
    Miksi just niitä harrasteita mitä teette?
    Kaikkein parhaat onnistumisen hetket koiran kanssa?
    Mitä Bogi syö?
    Kuka on paras naapuri?
    Mitä tekisit toisin, jos saisit Poksun nyt?
    Onko Poksulla paljon poksuja?

    JEEEEEEEEEEEEEEEEEE

    VastaaPoista
  2. Laura, OLETPAS KIVAISA!! JEJEJEJ ps. kiva toi kolmanneks viimenen kysymys......

    VastaaPoista