22.11.2012

Tässä tulee hirmuinen Cnut ja 11 kysymystä!

Meille tuli perheenlisäystä. Pieni spanielinpoikanen, nimeltään Cnut, kotiutui 18.10. ja pyörii täällä jaloissa edelleen. Bogilla ja pennulla on jonkinlainen viha- rakkaussuhde. Välillä Cnut saa tunnustaa rakkauttaan kuin paraskin Romeo, kun taas toisena päivänä pennun hengittäminenkin kutittaa vanhemman herran perskarvoja. Mutta siis meillä menee kivasti. Cnutin mielestä kaikki on superkivaa ja sen tunnuslause on tällähetkellä ehdottomasti "Elämä on laiffii!". Lenkilläkin sen juostessa, tuntuu että tassut rummuttavat tahtia jonkinlaiselle fanfaari musiikille.
Kummoisia ei vielä olla touhuiltu. Agilityhallilla ollaan käyty tutustumassa, ensimmäiset rokotukset on niskassa, lenkkeilty on ja toko- alkeita ollaan tehty.

Laura oli heittänyt meille muutaman kysymyksen, joten tässäpä tulee, vastaukset nimittäin.

1. Jos sinulla olisi mahdollisuus muuttaa yksi asia koiraharrastuksessa/koirien ympärillä pyörivässä toiminnassa, mikä se olisi?
- Pentutehtailu. En voi käsittää sitä, miten ihmiset voi sysätä koirien hyvinvoinnin sivuun ja ajatella sen sijasta rahaa.
2. Miten koet vuosien varrella kehittyneesi koiranomistajana? Ovatko asenteet ruokintaan, kasvatukseen, harrastuksiin tai kilpailutoimintaan muuttuneet?
- Virallisestihan olen ollu koiranomistaja vasta reilun kuukauden, mutta vastailen nyt Bogin osalta, vaikka sitä en virallisesti omistakaan. Paljon on opittu, suurin osa kantapään kautta. Paljon on vielä opittavaa ja tapani mukaan nekin käydään sieltä vaikeimman kautta. Ruokinnan suhteen olen alkanut vuoden sisällä oikeasti katsomaan ruokien ravintosisältöjä. Kaikkea sitä niihinkin tungetaan, hah! Kasvatustoimintaan en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata. Koko homma tuntuu lähinnä ydinfysiikalta, vaikkei uskoisi. Harrastusten suhteen olen avartanut katsettani oikein urakalla! Tekisi mieli kokeilla kaikkea ja oppia hurjasti lisää uutta, tottakai kisatavoittein!



3. Jos koirasi olisivat ihmisiä, millaisia persoonia ne olisivat?
- Jes, oon aina halunnu kertoa tästä! Bogi olis ehdottomasti vanha mies, jota kukaan ei uskaltas lähestyä, koska sen ilme kertoo ettei sitä pahemmin kiinnosta. Bogi asuis keskellä metsää, tiheässä kuusikossa, jossain vanhassa puumökissä ja olis leski. Se kasvattais pellossa perunaa ja porkkanaa ja kuistilla sillä olis ruukussa kukka.
Cnut olis tyhmän-rohkea pieni poika, joka ei tajuis oikein mistää mitään ja menis sinne minne nokka osottaa. Se haluis ehdottomasti olla kaikkien kaveri ja jos joku dumppais sen niin se sanos: "Kerron siusta äitille".
4. Millaista aktivointia perus päivänne sisältää? (mukaanlukien esim. aktivointilelut, leikkihetket jne.)
- Lenkkien ja pissitysten lisäksi, Cnutille on koko ajan jotain revittävää (kananmunakennoja, vessapaperirullia jne.). Päivittäin treenataan kosketusalustaa, sivulletuloa, kontaktia, istumista, maahanmenoa tms. Bogin kanssa tehdään kaikkea pientä kivaa: seuruupätkää ylisuurella palkalla, kosketusalustaa sun muuta. Treenipäivänä sitten agitreenit normiaktivoinnin lisäksi.
5. Omituisin kuulemasi kommentti koiristasi tai harrastuksestasi?
- En nyt omituisuudesta tiedä, mutta paljonhan näitä kuulee: "Ai meet juoksemaan hiekalle sen sijaan että lähet viihteelle?" "No mitä vaikeeta tossa ohjaamisessa on?"
6. Millaisia tavoitteita asetit vuodelle 2012 ja ovatko ne tähän mennessä täyttyneet?
- Meidän tavoitteina oli: paljon mejätreeniä ja koe, toko liikkeiden hiomista kuntoon ja muutama möllitoko, agitreenausta koiran ehdoilla, mätsäreitä, pitkiä lenkkejä ja kavereitten tapaamista sekä terveenä pysyminen.
Mejää treenattiin liian vähän, jonka takia myös kokeeseen osallistuminen jäi. Okei, kyllä se koira osais, minä en vaan saanu aikaiseksi (taaskaan) ilmoittautua mihinkään ajoissa. Tokoa treenattiin keväällä aika paljonkin. Paikkistreeniä tuli runsaasti ja jäävät näyttää tosi hyviltä! Möllitokoihin ei sen sijaan menty. Agia treenattiin täysin koiran ehdoilla: ilman rimoja ja ilman turhia pyörityksiä. Mätsäreissä pyörittiin riittävästi ja pitkiä lenkkejä on tullut kierreltyä kavereitten kanssa enemmän kuin minään muuna vuonna! Terveenäkin ollaan pysytty (kopkop) poislukien hotspot, mutta siitä selvittiin antibiooteilla.
Ihan hyvin siis on tavotteet pitäny, vähän ollaan lipsuttu ts. minä olen, mutta kouluasteikolla sanoisin selviytyneeni kohtalaisesti!
7. Mitkä kolme asiaa hankkisit koirallesi, jos raha ei olisi este?
- Kujakepit, trimmipöydän pyörillä ja trimmivälineet (mukaanlukien koirafööni).
8. Koiraharrastus on täynnä ilooa ja erilaisia tunteita. Milloin on nolottanut?
- Toinen mätsäri jh nolotti ihan yli paljon! Ruohikko, öinen vesisade, vetävä ja raskasrakenteinen spanieli sekä heiveröinen seiskaluokkalainen tyttö eivät ole hyvä yhtälö. Koira veti minua perässään minkä kerkesi. Milloin mentiin mahalleen ja milloin juoksin kädet suorina koiran perässä yrittäen parhaani mukaan pysyä pystyssä liukkaalla nurmella.
9. Mikä on ollut haastavin asia opettaa koirallesi?
- Bogille vaikeinta on ollut opettaa seuraaminen, ja ongelmia on edelleen. Huonon pohjakoulutuksen takia liike on väljää ja koira liikkuu siellä missä tahtoo.
Cnutin kanssa vaikeuksia ei ole oollut, mutta jos jokin tähänastisista pitäisi mainita niin sivulletulo ämpärin avulla on vienyt hurjasti aikaa ja tekemistä riittää vieläkin!
10. Uskotko seuraavan koirasi olevan samaa rotua kuin nykyisesi?
- Näinpä uskon! Jos ei seuraava, niin sitä seuraava ainakin, ei näistä cockereista mihinkään pääse.
11. Miten palkkaat koirasi?

- Bogin namilla ja Cnutin nami ja lelupalkalla.

Eli haastamani henkilöt saavat vastailla seuraaviin kysymyksiin:
1. Minkä rotuisen koiran haluaisit, mutta jostain syystä se ei ole mahdollista (rodun käyttötarkoitus tms.)?
2. Mihin sijoitat koirasi matkustaessanne autolla?
3. Pidätkö harrastamisesta kisatavoitteisesti?
4. Oletko välineurheilija, vai tyydytkö yhteen käytännölliseen pantaan ja hihnaan?
5. Kerro lyhyesti koirasi perusluonne.
6. Haluaisitko aloittaa koirasi kanssa jonkin uuden harrastuksen?
7. Olisitko halukas lähtemään näyttely- tai kisamatkalle ulkomaille?
8. Mitä koirasi söi tänään?
9. Mitä rankaisutapaa käytät koirallesi?
10. Millaisella säällä ulkoilet mieluiten?
11. Tarvitseeko koirasi ulkoillessaan jotakin asustetta (mantteli, tossut tms.)?

Haasteen heitän:

Sane&Pinna, Otto&Lyyli&Emili, Cara&Isla, Neeka&Nuura&Emmi sekä Elli! Okei, huijasin vähän, mutta koiria on yhteensä 11!


HUOM! Meidän blogin osoite on muuttunut: http://bogicnut.blogspot.com

2 kommenttia:

  1. http://pawwsome.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog.html lisää haastetta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, lisään sen seuraavaan bloggaukseen :)

      Poista